top of page
  • Writer's pictureSiiri Turunen

Liikuntaan ja liikkumiseen panostaminen on kunnissa välttämätöntä

“Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa” kuuluu vanha suomalainen sananlasku. Tämä pätee myös niin elintapoihin kuin liikuntatottumuksiin: kun lapset ja nuoret oppivat jo varhain liikkumaan aktiivisesti, ovat he aikuisena todennäköisemmin hyvinvoivia ja terveitä kansalaisia. Liikunnan rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on suuri, ja vaikutukset kansanterveyteen selkeitä. Myöskään liikunnan vaikutuksia kansantalouteen ei voida sivuuttaa, sillä nykyisin liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat vuosittain yli 3 miljardia euroa.


Kaikissa Suomen kunnissa tarvitaan nyt tekoja liikunnan ja liikkumisen edistämiseksi, ja erityisesti lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksiin on panostettava. Liikkumista tukevaa kaupunkisuunnittelua on edistettävä, ja alueiden kaavoituksessa on osoitettava alueita lähiliikuntapaikoille sekä kävely- ja pyöräteille. Fyysistä aktiivisuutta tukeva elinympäristö kannustaa kuntalaisia liikkumaan.


Kunnat toimivat sekä liikuntapalveluiden tuottajina että liikuntamahdollisuuksien ja -olosuhteiden luojana. Kattava ja monipuolinen liikuntapaikkaverkosto luo kuntalaisille erinomaiset olosuhteet liikunnan harrastamiseen. Turun tällä hetkellä käytössä olevista liikuntapaikoista moni on tulossa elinkaarensa päähän ja tilalle tulee mahdollistaa laadukkaat harjoitteluolosuhteet. Käynnissä on liikuntapaikkaverkoston päivittäminen, jota tulee tarkastella kokonaisuutena huomioiden erityisesti liikuntapaikkojen monipuolisuus ja saavutettavuus. Ulkoliikuntapaikkoja ei myöskään saa unohtaa. Tarvetta on esimerkiksi uusille tekojääradoille.


Turussa toimii yli 300 urheiluseuraa, jotka liikuttavat viikoittain valtavan määrän turkulaisia vauvasta vaariin. Urheiluseurojen rooli liikuttajana on Turussa todella merkittävä ja kaupungin on luotava riittävät toimintamahdollisuudet ja -olosuhteet urheiluseuroille. Yhteistyötä urheiluseurojen ja kaupungin välillä on vahvistettava ja tiivistettävä. Kaupungin on tarjottava entistä enemmän tilojaan, kuten esimerkiksi koulujen liikuntasaleja, viikonloppujen ja arki-iltojen osalta seurojen ja yhdistysten käyttöön. Tilojen pitäminen tyhjillään ei ole missään määrin kannattavaa, etenkin kun niiden käyttö mahdollistaa matalan kynnyksen harrastustoiminnan sekä useamman lapsen ja nuoren pääsemisen liikuntaharrastuksen pariin.


Taistelussa koronaa vastaan urheiluseurat ovat häviäjiä. Urheiluseurat kamppailevat taloudellisten haasteiden kanssa, kun lipputuloja ei rajoitettujen ottelutapahtumien myötä ole, ja harrastajamäärät ovat laskussa. Koronaviruspandemian aikana urheiluseurojen toiminnan parista on jättäytynyt pois kaiken ikäisiä liikkujia. Nyt jos koskaan ei urheiluseuroille myönnettävästä taloudellisesta tuesta saa tinkiä. Muutoin tulevaisuudessa yhteiskunnalle tulee maksettavaksi todella kallis lasku.


Liikunnasta puhuttaessa ei myöskään saa unohtaa tavoitteellisesti harjoittelevia nuoria urheilijoita, joille on tarjottava mahdollisuus urheilun ja opiskelun yhteensovittamiseen. Turussa urheiluakatemiatoimintaa on kehitettävä yhteistyössä kaupungin, urheiluseurojen, Suomen Olympiakomitean ja muiden mahdollisten toimijoiden kanssa. Urheiluakatemian toiminta edistää merkittävästi nuorten urheilijoiden mahdollisuuksia edetä kohti huippu-urheilijan uraa, mahdollistaen samalla opiskelun ja urheilun sujuvan yhdistämisen.

Liikunnan vaikutukset ovat kunnissa huomattavia. Liikunnan avulla edistetään kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä, osallisuutta ja työkykyä. Liikunnan avulla tuodaan kuntiin lisää työpaikkoja ja verotuloja sekä pitkällä aikavälillä taloudellisia säästöjä. Laadukkailla, monipuolisilla ja saavutettavilla liikuntaolosuhteilla lisätään myös kunnan vetovoimaa. Liikuntamahdollisuudet, sekä liikkumisen lisääminen, tulee ottaa kunnissa päätöksenteon keskiöön. Tähän tarvitaan mukaan kaikki hallinnonalat kunnissa.


65. Liikunnasta on tehtävä hyvinvointityön perusta. Tämä on erityisen tärkeää nuorten kohdalla. Varhaisessa iässä aloitettu liikunta lisää hyvinvointia koko eliniän ajan.


66. Kuntien tuki urheiluseuroille on säilytettävä vähintään nykytasolla koronakriisin yli.


74. Kaupunkien tilat on avattava kaupunkilaisten ilta- ja viikonloppukäyttöön. Esimerkiksi koulujen tilat on saatava urheiluseurojen ja yhdistysten hyödynnettäväksi.


Kirjoitus on osa Kokoomusnuorten sata kuntatekoa -ohjelmaan liittyvää blogisarjaa ja se on julkistu Kokoomusnuorten Kuntavaalisivustolla.


33 views0 comments
bottom of page